Matkan jälkeen

Kolme valtakuntaa

Koko runo

Lähteet: Leino, Toynbee ja Treccani

Jumalaisen näytelmän eli Commedian kirjoitti firenzeläinen Dante. Kotikaupunki tuomitsi hänet 1302, ja runo syntyi maanpaossa, jossa hän kuoli 1321; hänet on haudattu Ravennaan. Runossa hän kulkee itse kolmen valtakunnan läpi, ja matkan hän sijoittaa riemuvuoteen 1300. Helvetti on suppilo, jonka kärki on maan keskipisteessä, ja syvemmälle mentäessä synnit pahenevat hillittömyydestä väkivaltaan ja vilppiin. Maan toisella puolella kohoaa Kiirastulen vuori, jonka seitsemällä penkereellä sielut puhdistuvat seitsemästä pääsynnistä, ja huipulla on maallinen paratiisi. Sieltä Dante nousee yhdeksän pyörivän taivaan läpi Empyreumiin, liikkumattomaan taivaaseen, jossa on vain valoa.

Oppaita oli kolme. Roomalainen runoilija Vergilius, jota Dante kutsui mestarikseen, johti hänet Helvetin läpi ja vuoren huipulle ja katosi siellä, kun Beatrice ilmestyi. Beatricen katse nosti Danten taivaasta toiseen, ja ylimmässä taivaassa hänen paikkansa otti Bernhard, joka rukoili Neitsyeltä Dantelle voimaa nähdä viimeinen näky.

Matkan ihmiset olivat todellisia, ja moni heistä oli Danten aikalainen. Firenzen liljan merkki seurasi matkan sivuilla firenzeläisiä Helvetistä Paratiisiin, ja paavi Bonifatius VIII:lle varattiin paikka Helvetissä jo ennen hänen kuolemaansa. Paratiisin keskellä Danten esi-isä Cacciaguida ennusti hänen maanpakonsa ja käski hänen tuoda julki kaiken, mitä hän oli nähnyt. Tämä osa kertoo, mitä runo tekee, mistä se tuli ja mitä siitä seurasi. Säkeet ovat Eino Leinon suomennoksesta (1912–1914), ja useimmin mainitut lähteet ovat italialainen Dante-tietosanakirja Treccani ja Paget Toynbeen sanakirja.

Maanpakolaisen vastaus

Koko runo

Luenta. Tulkinta, ei lähde: Clauden luenta sivulla jo nähdyn pohjalta.

Lähteet: Treccani, Leino, Toynbee ja Dante

Kun Danten kaupunki Firenze tuomitsi hänet, hän oli todennäköisesti vielä lähetystömatkalla paavin luona eikä ollut paikalla puolustamassa itseään, ja toinen tuomio määräsi hänet poltettavaksi. Runossa asetelma kääntyy. Siellä, minne kukaan elävä ei pääse, Dante on paikalla, ja hän näkee, kenet on tuomittu minnekin. Kaupunki, joka tuomitsi hänet kuulematta, saa kuulla tuomionsa häneltä.

Maanpaon selitys ei ole runon reunalla vaan keskellä Paratiisia. Siellä esi-isä Cacciaguida ennustaa maanpaon katkeruuksineen: kalleimmat on jätettävä, muiden leipä on karvasta ja mieron portaat raskaat. Samassa puheessa hän antaa tehtävän: ”tuo julki kaikki, mitä nähnyt olet”. Ennustus ja käsky tulevat samasta suusta, ja luen sen niin, ettei maanpako ole runon este vaan sen oikeutus. Mies, jolla ei ole enää kaupunkia ja joka on ”oma puolueensa”, voi puhua kaikkia vastaan.

Sama käsky tulee kolmesti. Kiirastulen huipulla Beatrice käskee Danten kirjoittaa näkemänsä ”hyödyksi maailman, mi pahoin elää”, ja Pietari käskee häntä olemaan peittämättä sitä, mitä ei itsekään peitä. Cacciaguida kertoo myös, miksi Dantelle näytettiin vain tunnettuja sieluja: kuulija ei usko esimerkkiin, jonka juuria hän ei tunne. Siksi runossa on nimiä. Dante ei kirjoita vertauskuvia synneistä vaan nimeää aikalaisiaan ja paaveja, ja Bonifatius VIII:lle on paikka valmiina Helvetissä jo ennen hänen kuolemaansa.

Vastaus ei silti ole pelkkä tuomio. Tähtitaivaalla Dante toivoo, että runo voittaisi vainon, joka sulkee hänet Firenzen, ”lammashuoneen kauniin”, ulkopuolelle, ja että hän palaisi runoilijana ja saisi seppeleen kastekirkossaan. Hän kuoli maanpaossa. Luen runon siksi kahtena asiakirjana yhtä aikaa: se on todistajanlausunto kaupunkia vastaan ja anomus päästä kotiin.

Lähteet eroavat: Treccanin henkilösanakirjan mukaan armahdus julistettiin 19. toukokuuta 1315, ennen lokakuun kuolemantuomiota, joka vahvistettiin 6. marraskuuta. Toynbeen mukaan kuolemantuomio annettiin 6. marraskuuta 1315, ja armahdus tuli vasta sen jälkeen.

Runo näkemisestä

Koko runo

Luenta. Tulkinta, ei lähde: Clauden luenta sivulla jo nähdyn pohjalta.

Lähteet: Leino, Treccani ja Dante

Runo alkaa pimeästä. Synkässä metsässä peto työntää Danten sinne, ”kuss' on Päivä vaiti”, ja kuilun reunalla hän ei erota pohjaa, vaikka painaa katseensa siihen. Helvetti on paikka, ”mist' on poissa valkeus”. Kiirastulen vuorella aurinko päättää, milloin voi kulkea, sillä Sordellon viivan yli ei pääse päivänlaskun jälkeen. Paratiisissa Auringon taivaan sielut erottuvat vain valostaan.

Runo ei kerro vain valosta vaan näkemisestä, ja näkö joutuu koetukselle yhä uudestaan. Johanneksen valoa katsoessaan Dante sokeutuu kuin pimennystä tuijottava, ja pisteen edessä silmä on suljettava. Joka kerta näkö palaa vahvempana. Beatrice ajaa katseellaan suomut hänen silmistään, ja valovirran äärellä hänelle syttyy uusi näkö, jota mikään valo ei voita. Luen matkan harjoituksena: Dante oppii katsomaan sitä, mitä ei aluksi kestä, ja Beatrice sanoo sen itse: ”Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet hymyni kestämähän kelpoisaksi.”

Viimeisessä näyssä näkeminen voittaa kertomisen. Dante näki enemmän kuin kieli voi kertoa, ja muisti väistyi. Runo, joka on kertonut kaiken nimiä ja paikkoja myöten, päättyy myöntämällä, että tärkein jäi sanomatta. Luen tunnustuksen runon rehellisyydeksi: Dante ei väitä tuovansa lukijalle sitä, minkä näki, vaan kertoo, miten pitkälle hänen silmänsä kantoi ja missä hänen kielensä petti.

Myös runon kolme loppua kertovat katsojasta. Helvetistä tullaan ulos, ja ”jälleen näimme tähdet”. Kiirastulen huipulla Dante on ”altis nousemaan nyt tähtiin”. Paratiisin viimeisessä säkeessä hänen halunsa ja tahtonsa pyörivät sen rakkauden mukana, ”mi ohjaa Auringon ja kaikki tähdet”. Ensin tähdet ovat jotakin, mitä katsotaan, sitten määränpää ja lopuksi liike, jonka mukana katsoja itse kulkee. Sivun paperi teki saman matkan: Helvetissä arkki kärventyi, Kiirastulessa se pestiin, ja Paratiisissa se täyttyi valosta.

Rakkaus keskellä

Koko runo

Luenta. Tulkinta, ei lähde: Clauden luenta sivulla jo nähdyn pohjalta.

Lähteet: Leino, Treccani, Dante ja Toynbee

Runossa on sata laulua, kuten matkan alussa kerrottiin: kussakin osassa 33 ja Helvetissä lisäksi johdantolaulu. Kun ne laskee alusta, viideskymmenes laulu on Kiirastulen kuudestoista, jossa Marco Lombardo puhuu vapaasta tahdosta, ja seuraavassa Vergilius selittää rakkauden opin. Runon keskellä on siis kysymys siitä, miksi ihminen tekee pahaa.

Marcon vastaus on, ettei syy ole tähdissä. Tähdet antavat ihmisen liikkeille sysäyksen, mutta ihmisellä on tieto hyvästä ja pahasta ja vapaa tahto, joka hyvin hoidettuna voittaa kaiken. Jos maailma on mennyt harhaan, syy on ihmisissä. Vergilius jatkaa, että rakkaus on jokaisen hyveen alku ja jokaisen rangaistavan teon siemen. Rakkaus ei siis ole sinänsä hyvä eikä paha, vaan sen suunta ratkaisee, ja suunnasta ihminen vastaa.

Luen tämän vastaukseksi Francescalle, joka rakastui miehensä veljeen Paoloon. Helvetin toisessa piirissä hän kertoi, että rakkaus, joka vaatii rakastamaan vastaan, liitti hänet Paoloon, ja syyn hän pani kirjalle ja sen kirjoittajalle. Francesca puhuu rakkaudesta kohtalona. Runon keskikohta kumoaa sen: vaikka halu syttyisi pakosta, sitä vastaan on ihmisessä voima. Dante pyörtyi Francescan tarinan kuultuaan, ja runon puolivälissä hän vastaa sille Marcon ja Vergiliuksen suulla.

Rakkaus on runon alussa ja lopussa. Jo Helvetin portti sanoo, että sen tekijöistä yksi oli ”ensi Rakkaus”. Viimeisessä näyssä Danten halu ja tahto kääntyvät tasaisesti kuin pyörä, ja niitä ohjaa rakkaus, joka ohjaa auringon ja tähdet. Helvetissä rakkaus oli selitys, jolla Francesca siirsi syyn pois itsestään, ja lopussa se on voima, johon Danten oma tahto liittyy. Sana on sama, mutta sen suunta on kääntynyt. Siksi luen koko runon myös runoksi rakkaudesta, joka oppii suuntansa.

Ihminen ja järjestelmä

Koko runo

Luenta. Tulkinta, ei lähde: Clauden luenta sivulla jo nähdyn pohjalta.

Lähteet: Treccani, Leino ja Dante

Runon järjestelmä on täydellinen. Jokaisella sielulla on paikkansa, ja rangaistus muistuttaa syntiä. Silti lukijan mieleen jäävät ihmiset eivätkä piirit. Dante näyttää tämän ristiriidan itse: hän pyörtyy Francescan tarinan jälkeen, ja kun hän myöhemmin suree ennustajien vääntyneitä ruumiita, Vergilius moittii häntä: ”Tääll' elää sääli olla säälimättä.” Pyhiinvaeltaja oppii järjestelmän. Jäässä hän lupaa petturille avata tämän jäätyneet silmät eikä pidä lupaustaan: ”hänelle oikein tein, kun häntä petin”.

Samassa jäässä, jossa Dante oppii olemaan säälimättä, runo pakottaa lukijan itkemään. Pisan kreivi Ugolino, petturina tuomittu, kertoo, miten hän ja hänen lapsensa nääntyivät tornissa, ja kysyy suoraan: ”Ja jos et itke, milloin sitten itket?” Kertoja kuuluu pahimpiin syntisiin, joita runo tuntee, ja hänen kertomuksensa on runon inhimillisin. Dante muutti tarinaa ja teki vangeista lapsia, vaikka kaikki paitsi kenties 15-vuotias olivat aikuisia, ja kertomuksen jälkeen hän huutaa Pisaa vastaan: vaikka kreivi olisi pettänyt, hänen poikansa olisi pitänyt säästää.

Luen huudon Danten omaksi. Maanpaossa Dante tuomittiin kuolemaan yhdessä poikiensa kanssa. Järjestelmä on Jumalan, ja runo hyväksyy sen, mutta ei sitä, että lapset kärsivät isänsä vuoksi. Ugolinon tornissa oikeus ja sääli eivät sovi yhteen, eikä Dante yritä sovittaa niitä.

Ristiriita ulottuu Paratiisiin asti. Alimmassa taivaassa Piccarda, joka ryöstettiin luostarista, ei kaipaa korkeammalle: ”Ja Hänen tahdossaan on meillä rauha.” Beatrice punnitsee silti, ettei hän vastustanut tarpeeksi, sillä harvinaista on moinen tahdon tarmo. Järjestelmä antaa jokaiselle paikan, mutta runo antaa jokaiselle äänen, ja ääni jää mieleen. Luen tämän runon suureksi ansioksi: se opettaa oikeutta antamatta lukijan unohtaa, että tuomitut ovat ihmisiä.

Vergiliuksen manala

Aeneiin kuudes kirja

Lähteet: Treccani, Toynbee, Dods ja Leino

Roomalainen runoilija Vergilius oli Dantelle suurin arvovalta Raamatun jälkeen. Toynbeen mukaan Dante lainaa hänen Aeneistaan tai viittaa siihen suoraan yli neljäkymmentä kertaa. Eepoksen kuudennessa kirjassa Troijan sankari Aeneas laskeutuu elävänä manalaan sibyllan opastamana, tapaa kuolleen isänsä Ankhiseen ja kuulee Rooman tulevaisuuden.

Danten Helvetti on osin rakennettu tästä manalasta: sieltä ovat peräisin muun muassa vartijat Karon, Minos ja Kerberos. Dante antaa Karonille Vergiliuksen kuvausta jäljitellen villaiset posket ja liekehtivät silmät. Kun Dante yrittää Kiirastulen rannalla kolmesti halata ystävänsä Casellan varjoa, hän toistaa Aeneaan kolme turhaa yritystä halata isäänsä.

Dante luki Aeneista historiana: hänelle Aeneaan matka manalaan oli todellinen, ruumiillinen ja Jumalan tahtoma, jotta Rooman valtakunnan perusta voitiin laskea. Siksi Dante epäröi matkan alussa: ”Aineias en, en Paavali lie.” Treccanin mukaan rinnastus Rooman perustajan ja kirkon rakentajan välillä oli teologeille mahdoton hyväksyä, mutta se sopi Danten käsitykseen kirkosta ja keisarikunnasta.

Lainaamaansa Dante myös muutti. Vergiliuksen manalassa rakkauden tähden kuolleet jäävät lähes tunteettomaan välitilaan, mutta Danten Francesca ja Paolo ovat Helvetin toisessa piirissä, vaikka Dante pyörtyy säälistä. Opettajansa Dante jättää Limbukseen, vaikka Statius kiittää Vergiliusta kääntymyksestään: ”Per te poeta fui, per te cristiano”, sinun kauttasi minusta tuli runoilija ja kristitty.

Näkyjen perinne

400-luvulta 1100-luvulle

Lähteet: Dods, Treccani, Toynbee ja Dante

Dante ei ollut ensimmäinen, joka kertoi käyneensä tuonpuoleisessa. Helvetin toisessa laulussa hän muistaa Aeneaan lisäksi ”valitun astian”, apostoli Paavalin, ja viittaa tämän omaan kertomukseen siitä, miten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen. Monet näkevät kohdassa viittauksen myös apokryfiseen Paavalin näkyyn, jonka kirjoitti luultavasti kreikaksi munkki 400-luvun alussa. Sen latinankielisestä käännöksestä noin vuodelta 500 tehtiin runsaasti jäljennöksiä, tiivistelmiä, muokkauksia ja käännöksiä.

Keskiajalla näkyjä käytettiin yhä useammin saarnan tehostamiseen, opin juurruttamiseen kansaan tai joskus kirkon epäkohtien tuomitsemiseen. Paavi Gregorius Suuren dialogeissa sotilas näkee sillan mustan, savuavan joen yli: hyvät sielut pääsevät sen yli, huonot putoavat jokeen. Silta palaa myöhemmissä näyissä yhä uudelleen. Kun yhdeksänvuotias Alberic 1100-luvun alussa makasi sairaana yhdeksän päivää kuin kuollut, hän näki pikijoen yllä rautaisen sillan. Se on vanhurskaille leveä mutta kapenee langaksi, kun syntinen pääsee sen keskelle.

Laajimpia on Tundalin näky vuodelta 1149. Sen päähenkilö, paatunut irlantilainen syntinen, kuoli aterialla talossa, jonka isäntä oli hänelle velkaa kolmen hevosen hinnan. Hänen sielunsa kulki suojelusenkelin kanssa tuonpuoleisen halki ja näki Saatanan makaamassa ritilällä hehkuvien hiilten päällä. Sillalla Tundalin rangaistus oli kevyempi, koska hän oli varastanut tuttavaltaan lehmän mutta palauttanut sen. Näky käännettiin usealle kielelle ja painettiin jo 1473. Danten edeltäjiä tutkinut Marcus Dods lainaa Delepierreä, jonka mukaan näky on yksityiskohdiltaan toinen Jumalainen näytelmä proosana.

Dodsin mukaan 1100-luvun näyt olivat jo valmis taivaan, kiirastulen ja helvetin perinne, eikä niiden jälkeen jäänyt paljon tilaa omaperäisyydelle. Yleinen käsitys Danten rajattomasta mielikuvituksesta kauhujen kuvaajana on hänen mukaansa väärä. Kiitoksen ansaitsee Danten tapa käsitellä ainesta: hän jalosti aineksen, joka muiden käsissä oli usein karkeaa, merkityksetöntä ja groteskia. Yksikään sivun lähteistä ei kuitenkaan osoita, että Dante olisi lukenut juuri jonkin näistä näyistä.

Tuomas ja koulujen oppi

1200-luku

Lähteet: Treccani, Toynbee, Catholic Encyclopedia ja Leino

Danten teologia nojasi koulujen oppiin, skolastiikkaan, jonka suurin nimi oli dominikaani Tuomas Akvinolainen. Tuomas kuoli 1274, kun Dante oli vielä lapsi. Hänen pääteoksensa Summa theologiae selittää kirkon opin Aristoteleen ja tämän arabialaisten selittäjien filosofian avulla. Toynbeen mukaan Dante oli syvästi velkaa sille, vaikka ei mainitse sitä kertaakaan nimeltä, ja sen vaikutus näkyy kaikissa hänen kirjoituksissaan.

Runossa Tuomas on Auringon taivaan viisaiden kehän puhuja, mutta kirkko ei ollut vielä julistanut häntä pyhäksi: kanonisointi tapahtui 1323, kaksi vuotta Danten kuoleman jälkeen. Dominikaani Tuomas ylistää siellä fransiskaanien perustajaa ja esittelee vierellään loistavan Sigerin, jonka oppeja hän oli eläessään vastustanut.

Kuinka tomisti Dante oli, on tutkijoiden kiista. Treccanin Teologia-hakusanan kirjoittajan Kenelm Fosterin mukaan Commedian teologiakäsitys ei olennaisesti eroa Tuomaan käsityksestä. Filosofia-hakusanan kirjoittaja Vincenzo Placella taas katsoo, ettei Dantea voi filosofian ja teologian suhteessa kutsua edes tomistiksi. Tutkimus on hänen mukaansa osoittanut, että Dante oli velkaa myös muille ajattelijoille, ennen kaikkea Tuomaan opettajalle Albert Suurelle.

Selvin ero koski politiikkaa. Monarchia-teoksessaan Dante esitti, että ihmisellä on kaksi lopullista päämäärää ja että ajalliseen tarvitaan oppaaksi keisari. Tuomas tunnusti ajallisen päämäärän mutta piti koko maailmankaikkeuden todella viimeisenä päämääränä vain Jumalaa. Placellan mukaan oppi järkytti keskiajan viisauden järjestelmää. Dominikaani ja tomisti Guido Vernani vastusti sitä jyrkästi jo 1300-luvulla, ja kardinaali Bertrando del Poggetto poltatti Monarchian julkisesti 1329.

Enkelien kuorot

400- ja 500-luvun vaihde

Lähteet: Treccani, Toynbee, Leino ja Dante

Paratiisin rakenteessa on kirjoittajan perintöä, jota luultiin apostolin oppilaaksi. Dionysios Areopagita esiintyi teoksissaan oppilaana, jonka Paavali käännytti Ateenan Areopagilla, ja keskiajalla hänen kirjoituksiaan pidettiin aitoina. Tutkimus sijoittaa hänet nykyään 400-luvun lopulle tai 500-luvun alkuun, ja siksi häntä kutsutaan Pseudo-Dionysiokseksi. Hänen Taivaallinen hierarkiansa käännettiin latinaksi 800-luvulla, ja siitä tuli keskiajan enkeliopin oppikirja.

Teos jakoi enkelit kolmeen kolmen kuoron ryhmään: serafit, kerubit ja tronit; vallat, voimat ja mahtajat; päät, arkkienkelit ja enkelit. Kristallitaivaassa Dante näkee kuorot yhdeksänä tulisena kehänä Jumalaa kuvaavan pisteen ympärillä, ja Beatrice nimeää ne juuri tässä järjestyksessä. Dante liitti yhdeksän kuoroa yhdeksään liikkuvaan taivaaseen sekä Conviviossa että Commediassa.

Järjestys ei ollut ainoa. Gregorius Suuri oli esittänyt toisenlaisen, ja Dante oli itse käyttänyt Conviviossa järjestystä, joka vastaa Gregoriuksen Moralia-teoksen järjestystä. Skolastikot eivät tavallisesti pitäneet kysymystä tärkeänä, vaan näkivät Dionysioksen ja Gregoriuksen erot kahtena erilaisena mutta oikeutettuna näkökulmana. Dante sen sijaan antaa kysymykselle painoa. Beatrice kertoo, että Gregorius poikkesi Dionysioksesta, mutta kun hänen silmänsä aukesivat taivaassa, ”itse itselleen hän hymyi”. Samalla Dante korjaa oman aiemman kantansa.

Kuinka paljon Dante oli velkaa Dionysiokselle, on kiistanalaista. Tutkija Edmund Gardner näki 1913 Dionysioksen vaikutuksen runon rakenteessa ja sommittelussa. Treccanin Dionysios-hakusanan kirjoittaja Marta Cristiani taas sulkee olennaisen vaikutuksen pois, vaikka enkelien järjestys on sama. Danten enkelit liikuttavat taivaita suoraan, mikä on Dionysioksen järjestelmässä mahdotonta. Dionysioksella mystinen kokemus tapahtuu ”ylivalaisevassa pimeydessä”, mutta Danten taivas on valoa. Cristianin mukaan runossa, jonka jokainen osa päättyy sanaan stelle eli tähdet, pimeys on karkotettu Helvetin syvyyksiin.

Kiista islamista

1919–

Lähteet: Treccani, Baccaro, Dante ja Leino

Vuonna 1919 espanjalainen islamintutkija Miguel Asín Palacios väitti, että Danten tuonpuoleinen jäljittelee islamilaisia kuvauksia. Hän kokosi laajan aineiston profeetan sanonnoista ja kansan hurskaista kertomuksista mystikkojen kirjoituksiin. Siitä hän osoitti oletettuja vastineita Danten runossa: kolmen maailman rakenteessa, palkkioiden ja rangaistusten jaossa, vertauskuvissa ja monissa yksittäisissä jaksoissa. Keskeiseksi esikuvaksi hän nosti kertomuksen profeetta Muhammedin noususta taivaaseen.

Tutkija Sabina Baccaron mukaan orientalistit ottivat teesin vastaan yksimielisen innostuneina, mutta italialaiset dantistit torjuivat sen kolmella perusteella. Yhtäläisyydet selittyivät heidän mielestään runon kristillisistä edeltäjistä, ja menetelmä vertasi yhtenäiseen runoon irrallisia kohtia monista arabialaisista teoksista. Ennen kaikkea Asín ei osoittanut, mitä kautta Dante olisi aineksen tuntenut. Ajankohtakin vaikutti: kirja ilmestyi vain kaksi vuotta ennen Danten kuoleman 600-vuotismuistoa 1921.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin löytyi mahdollinen kanava. Vuonna 1949 Enrico Cerulli julkaisi Libro della Scalan, Tikapuiden kirjan, joka kertoo Muhammedin taivasmatkasta. Kastilian kuningas Alfonso X oli teettänyt siitä kastilialaisen käännöksen vähän ennen vuotta 1264, ja hänen hovissaan se käännettiin toukokuussa 1264 latinaksi ja vanhaksi ranskaksi. Treccanin Islam-hakusanan kirjoittajan Francesco Gabrielin mukaan nyt nähtiin ensimmäistä kertaa esimerkki siitä, että arabialais-islamilaista tuonpuoleisaineistoa kulkeutui Italiaan ja jopa 1300-luvun Toscanaan. Danten opettaja Brunetto Latini oli lähetetty Firenzestä Alfonson luo.

Tulkinnat jakautuvat yhä. Cerulli piti kirjan mahdollista vaikutusta vain toissijaisena innoittajana runon pääasiallisten, raamatullisten ja klassisten lähteiden rinnalla. Gabrielin mukaan tämä varovainen kanta sai paljon enemmän kannatusta kuin Asínin jyrkkä teesi. Baccaron mukaan lopullista vastausta siihen, tunsiko Dante islamilaisia tuonpuoleiskuvauksia, ei ole: todennäköisesti kyllä, kuten monet tutkijat sanovat, mutta päinvastainenkin voi olla totta. Asínin provokaatio ei hänen mukaansa silti ollut turha, sillä se toi valtavan panoksen sen tutkimiseen, miten tieto kulki keskiajan Euroopassa.

Lähteet eroavat: Treccanin Brunetto-hakusanan mukaan Brunetto lähti kesällä 1260 lähettiläänä Alfonso X:n luo, mutta Montapertin tappio yllätti hänet matkalla, ja hän jäi Ranskaan. Islam-hakusanan mukaan Asín piti yhtenä kanavana Espanjaa, jossa Brunetto kävi 1270.

Maalarien Dante

1500-luvulta elokuvaan

Lähteet: Treccani ja Dante

Jo 1500-luvulla Michelangelon ensimmäiset elämäkerturit korostivat hänen ja Danten yhtäläisyyksiä, todennäköisesti siksi, että hänen kiinnostuksensa Commediaan tunnettiin. Myöhemmin Sikstiinan kappelin Viimeisessä tuomiossa nähtiin tarkka Dante-johdos. Kerrottiin jopa, että Michelangelo oli kuvittanut Commedian ja että kuvitus oli hukkunut haaksirikossa. Tieto osoittautui perusteettomaksi.

Täsmällisiä viittauksia runoon Viimeisessä tuomiossa on vain kolme: paholaiset, jotka kantavat tuomittuja selässään, tuomari Minos ja Karon. Danten Karon lyö airollaan jokaista, joka viivyttelee, kun sielut nousevat veneeseen. Michelangelo siirsi kohtauksen toiselle rannalle: tuomitut nousevat maihin jo ruumiinsa takaisin saaneina, ja Minos odottaa. Sitä hetkeä Dante ei kuvaa, koska hän pyörtyy. Treccanin Michelangelo-hakusanan mukaan maalarin suhde Danteen on kokonaisuutena melko yleinen, ja Tuomiossa hän seurasi ennen kaikkea kuvaperinnettä, vaikka uudisti sitä perusteellisesti.

Ranskassa Dante palasi maalaukseen romantiikan mukana. Eugène Delacroix'n maalauksessa Danten vene Dante ja Vergilius ylittävät Styxin suon. Kun maalaus oli esillä Pariisin Salongissa 1822, siitä syntynyt keskustelu kiinnitti koko kaupungin kulttuuripiirin huomion Danten teokseen. Malleina olivat muun muassa Michelangelon Tuomion kaiverrukset, joissa Karonin vene näkyy. Delacroix luki Commediaa ja luetutti sitä itselleen.

Ranskan tärkein Commedian kuvittaja oli Gustave Doré, jonka kuvittama ylellinen painos ilmestyi 1861. Danten matkan kuvista useimmat ovat hänen. Dorén kuvista otettiin myös kuvakulmat pitkään elokuvaan L'Inferno (1909), joka menestyi Italian ulkopuolellakin. Sen kuuluisin temppu oli Bertran de Bornin pää. Mustaa taustaa vasten hyvin pitkä mies, jonka pää oli peitetty mustalla sametilla, kantoi hiuksista hyvin lyhyttä miestä, joka oli kääritty mustaan viittaan.

Lähteet eroavat: Treccanin Michelangelo-hakusanan kirjoittaja Maria Donati Barcellona pitää Michelangelon Dante-suhdetta melko yleisenä; Karon-hakusanan kirjoittaja Francesco Vagni taas lukee Viimeisen tuomion Signorellin Orvieton freskon ohella omaperäiseksi ja Dantelle uskolliseksi tulkinnaksi.

Helvetin portti

1880–1928

Lähteet: The Kiss, Treccani, The Gates of Hell ja The Thinker

Vuonna 1880 kuvanveistäjä Auguste Rodinille tilattiin ovi pariisilaiseen koristetaiteen museoon, ja sen piti kuvata jotakin Commediasta. Ensin hän suunnitteli oven ruutuihin jaetuksi, mutta sitten hän otti mallikseen Michelangelon Viimeisen tuomion: kehyksettömän sommitelman, josta myöhemmin irtosivat muun muassa Ajattelija ja Suudelma. Useiden vuosien kiihkeän työn aikana portille syntyi yli 200 hahmoa ja ryhmää.

Ajattelija istui alun perin portin kaarikentässä nimellä Runoilija. Hän esitti Dantea, joka kumartuu katsomaan Helvetin piirejä ja mietiskelee teostaan. Rodin-museon mukaan hän oli yhtä aikaa melkein kadotettu sielu, jonka ruumista kidutetaan, ja vapaasti ajatteleva ihminen, joka aikoo voittaa kärsimyksensä runoudella. Ajattelija näytettiin erikseen 1888, ja 1904 suurennettuna siitä tuli yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista veistoksista.

Suudelma esitti alun perin Francescaa ja Paoloa, ja se oli portin vasemmassa alaovessa Ugolinoa vastapäätä. Vuonna 1886 Rodin kuitenkin katsoi onnen ja aistillisuuden kuvauksen sopimattomaksi portin aiheeseen, ja ryhmästä tuli itsenäinen teos. Koska mikään yksityiskohta ei kertonut, keitä rakastavaiset olivat, yleisö antoi sille nimen Suudelma.

Rodin lopetti työn portin parissa noin 1890, eikä portti koskaan valmistunut. Vasta hänen viimeisenä elinvuotenaan Rodin-museon ensimmäinen intendentti sai hänet suostumaan siihen, että portti koottiin uudelleen ja valettiin pronssiin. Rodin kuoli näkemättä tulosta, ja museon valu on vuodelta 1928.

Gianni Schicchi

Firenze 1200-luku, New York 1918

Lähteet: Treccani, Toynbee, Leino ja Dante

Kaksi kalpeaa, alastonta varjoa juoksee väärentäjien kaivannossa purren kuin läävästä päässyt sika, ja toinen niistä on firenzeläinen ritari Gianni Schicchi. Hän esiintyi Buoso Donatina, saneli tämän nimissä testamentin ja määräsi itselleen lauman parhaan tamman. Schicchi eli 1200-luvulla ja oli kuollut viimeistään helmikuussa 1280. Treccanin mukaan tapaus on ytimeltään historiallinen: makaaberi mutta koominen kaupungin juoru.

Juoru koski Danten tuttuja. Petoksesta hyötyi Buoson sukulainen Simone Donati, Piccardan ja Foresen isä. Vanhat selittäjät kertoivat juonen kukin omalla tavallaan. Varhaisen selittäjän Iacopon mukaan Schicchi asettui kuolevan Buoson paikalle vuoteeseen. Anonimo Fiorentinon mukaan Buoso oli jo kuollut, Simone piilotti ruumiin, ja Schicchi testamenttasi itselleen Simonen tahdon vastaisesti 500 floriinia ja Toscanan parhaan muulin.

Yli kuusi vuosisataa myöhemmin Schicchi sai oman oopperansa. Giacomo Puccini halusi koota illan useasta yksinäytöksisestä oopperasta, ja Gianni Schicchi täydensi kolmikon Il trittico. Se esitettiin ensi kerran New Yorkin Metropolitanissa 14. joulukuuta 1918. Oopperan libretto on toinen Puccinin kahdesta, joilla ei ole varsinaista kirjallista lähdettä, vaikka Schicchin hahmo on otettu Helvetin 30. laulusta.

Lähteet eroavat: Treccanin mukaan Buoso oli Simonen setä, ja vanhojen selittäjien ero sedän ja isän välillä voi hyvin johtua sanojen patruus (setä) ja pater (isä) sekaantumisesta; Toynbeen mukaan Buoso oli Simonen isä.

Liekin vastaus

1917–1943

Lähteet: Treccani, Leino, Prufrock and Other Observations ja Dante

Guido da Montefeltro suostuu kertomaan liekissään, kuka hän on, koska hänen kuulemansa mukaan kukaan ei ole palannut elävänä Helvetistä. Jos hän uskoisi vastaavansa jollekulle, joka palaa maailmaan, liekki ei enää liikahtaisi. Guidon vastaus on alkutekstissä kuusi säettä, ja niillä italiaksi alkaa T. S. Eliotin runo The Love Song of J. Alfred Prufrock, joka ilmestyi kokoelmassa 1917.

Esseensä Dante (1929) tarkoituksen Eliot sanoi olevan vakuuttaa lukija siitä, että Dante on mestari, ehkä jopa se mestari, kenelle tahansa nykyrunoilijalle millä kielellä tahansa. Treccanin Englanti-hakusanan mukaan lyhyt essee vaikutti nykyaikaiseen makuun paljon enemmän kuin sen koko antaisi odottaa.

Treccanin mukaan Eliotin velka Dantelle ulottuu yksittäisten säkeiden lainaamisesta syvempään vaikutukseen: konkreettiseen esittämiseen ja vertauskuvallisuuteen. Pisimmälle Danten jäljittelyssä Eliot meni Neljän kvartetin (1940–1943) Little Giddingin toisessa osassa. Sen riimittömien kolmen säkeen säkeistöjen rytmi, kuvat ja puhe muistuttavat Dantea hyvin läheisesti.

Suomeksi

1851–1963

Lähteet: Leino, Treccani ja Kansallisbiografia

Eino Leino suomensi koko Commedian, ja suomennos ilmestyi kolmena osana 1912–1914. Helvetin esisanassa, joka on päivätty Helsingissä 17. kesäkuuta 1912, Leino kertoo jättäneensä pois loppusoinnut, joilla hän oli työnsä aloittanut. Syitä oli kolme. Ensiksi käännös saattoi näin tulla tarkemmaksi ja sananmukaisemmaksi. Toiseksi riimit tuskin olisivat suomeksi lisänneet teoksen runollista arvoa, saati sen hartautta ja vakavaa mahtipontta. Kolmanneksi hän arveli alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon riittävän tulkitsemaan alkutekstin ankaraa runollisuutta.

Selitykset Leino otti pääosin Otto Gildemeisterin saksannoksen neljännestä painoksesta (1905), ja niitä tämäkin sivu lainaa Leinon nimellä. Treccanin Suomi-hakusanan mukaan suomennos otettiin vastaan innostuneesti. Se oli myös pohja Elina Vaaran uudemmalle suomennokselle (1963), jolla suomalainen kirjallisuus osallistui Danten syntymän 700-vuotisjuhlaan. Varsinaista Dante-tutkimusta oli Suomessa hakusanan mukaan silti vähän.

Kiirastuli oppina

Firenze ja Trento, katekismus 1992

Lähteet: Catholic Encyclopedia, Luther, Katekismus ja 4 muuta

Dante ei keksinyt kiirastulta. Se on katolisen kirkon oppi, joka oli hänen aikanaan jo selvästi vakiintunut, vaikka kirkko ei ollut sanonut puhdistuksesta paljon. Kirkon opetuksen yhteenveto, Katolisen kirkon katekismus (1992), esittää opin näin: ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävyydessä mutta vielä epätäydellisesti puhdistuneina, ovat varmoja iankaikkisesta pelastuksestaan. Kuoleman jälkeen he kuitenkin puhdistuvat saavuttaakseen pyhyyden, jota taivaan ilo edellyttää. Puhdistus on täysin eri asia kuin kadotettujen rangaistus. Opin kirkko muotoili etenkin Firenzen ja Trenton kirkolliskokouksissa.

Kiirastuliin liittyy käsitteitä, jotka ovat luterilaiselle lukijalle vieraita. Kirkon opissa synnistä seuraa ajallinen rangaistus silloinkin, kun Jumala on antanut synnin anteeksi. Elävät voivat myös auttaa kuolleita: kirkko rukoilee heidän puolestaan ennen kaikkea messussa, jota se kutsuu eukaristiseksi uhriksi, ja suosittelee vainajien hyväksi almuja, aneita ja katumustekoja. Tätä apua Danten Manfred pyytää. Hän kuoli kirkon kirouksessa eli kirkosta erotettuna, ja hänen odotustaan vuoren juurella voivat lyhentää vain hyvät rukoukset. Martti Luther torjui koko järjestelmän Schmalkaldenin opinkohdissa 1537. Hänelle kiirastuli kaikkine juhlineen, menoineen ja kauppoineen oli paholaisen aave, sillä se on ristiriidassa pääkohdan kanssa: sieluja auttaa vain Kristus, eivät ihmisten teot.

Toinen asia on kiirastulen paikka. Keskiajan legendat ja skolastinen teologia sijoittivat kiirastulen sielut maan alle, ja Treccanin mukaan Danten mielikuva korkeasta, taivaalle kohoavasta vuoresta syntyi vastoin molempia. Runossa vuori syntyi samasta syystä kuin Helvetti: kun Lucifer putosi taivaasta, maa pakeni hänen tieltään ja kohosi ehkä juuri häntä paeten toisella pallonpuoliskolla vuoreksi. Catholic Encyclopedian mukaan vuori, joka kohoaa eteläisen pallonpuoliskon merestä maalliseen paratiisiin, näyttää olevan Danten oma, eikä puhdistus muualla tapahdu auringon ja tähtien alla. Oliko vuori Danten keksintö?

Paavi Johannes Paavali II selitti 4. elokuuta 1999, ettei kiirastuli tarkoita paikkaa vaan olemassaolon tilaa. Puhdistus ei hänen mukaansa jatka maallista elämää, ikään kuin kuoleman jälkeen saisi toisen mahdollisuuden muuttaa kohtalonsa. Puhdistuvat ovat jo Kristuksen rakkaudessa ja yhteydessä sekä autuaisiin että niihin, jotka ovat vielä matkalla maan päällä. Catholic Encyclopedia oli 1911 kutsunut kiirastulta paikaksi tai tilaksi.

Helvetti tilana

1910 ja 1999

Lähteet: Treccani, Catholic Encyclopedia, Katekismus ja 4 muuta

Kirkko opettaa yhä, että helvetti on olemassa ja että se on ikuinen. Katekismuksen mukaan kuolla kuolemansynnissä katumatta ja ottamatta vastaan Jumalan laupiasta rakkautta merkitsee, että ihminen jää omasta vapaasta valinnastaan iäksi erilleen hänestä. Tätä lopullista itsensä sulkemista Jumalan ja autuaiden yhteydestä kutsutaan helvetiksi, ja sen päärangaistus on ikuinen ero Jumalasta. Jumala ei määrää ketään ennalta helvettiin: siihen tarvitaan tahallinen kääntyminen pois Jumalasta eli kuolemansynti ja siinä pysyminen loppuun asti. Tämä kuolemansynti on eri asia kuin Kiirastulen vuoren seitsemän pääsyntiä, joita Leino kutsuu katolisen kirkon seitsemäksi kuolemansynniksi. Vuorella ei rangaista syntejä, jotka on jo kaduttu, vaan taipumuksia pääsynteihin.

Johannes Paavali II selitti 28. heinäkuuta 1999, ettei helvetti ole Jumalan ulkoa asettama rangaistus. Se kehittyy lähtökohdista, jotka ihmiset ovat luoneet jo tässä elämässä. Helvetti on hänen mukaansa pikemmin tila kuin paikka: niiden tila, jotka vapaasti ja lopullisesti erottavat itsensä Jumalasta. Raamattu kuvaa sitä vertauskuvallisella kielellä. Catholic Encyclopedia sanoi vielä 1910, että helvettiä voi pitää määrättynä paikkana, vaikka sen sijaintia ei tiedetä. Useimpien teologien mukaan sen tuli oli todellista tulta, mutta kirkko ei ollut tuominnut niitä teologeja, jotka tulkitsivat tulen vertauskuvaksi.

Danten Helvetti on paikka, yhdeksän sisäkkäistä piiriä. Sen portti kertoo, että Helvetin loivat oikeuden tähden jumalallinen voima, ylin viisaus ja ensimmäinen rakkaus, Leinon selityksen mukaan kolmiyhteinen Jumala. Paavin mukaan taas iankaikkinen kadotus ei ole Jumalan aloitetta, sillä laupeudessaan hän voi haluta vain luotujensa pelastusta. Treccanin Contrapasso-hakusanan kirjoittaja Silvio Pasquazi lukee contrapasson, rangaistuksen, joka muistuttaa syntiä, maanpäällisten valintojen jatkumiseksi eikä kostoksi. Kadotetut kärsivät hänen luennassaan juuri siitä tilasta, jota he maan päällä halusivat ja johon he ovat jääneet iäksi. Dante itse kuitenkin huudahtaa: oi Jumalan kosto!

Kadotetuista Dante ja paavi puhuvat eri tavoin. Johannes Paavali II:n mukaan kadotus on todellinen mahdollisuus, mutta ilman Jumalan erityistä ilmoitusta meille ei ole annettu tietää, keitä se todella koskee. Dante sijoitti Helvettiin nimeltä aikalaisiaan, Catholic Encyclopedian mukaan myös useimmat aikansa paavit. Se on herättänyt kysymyksiä hänen suhteestaan kirkkoon.

Limbus ja hyveelliset pakanat

Tuomas Akvinolainen – komissio 2007

Lähteet: Treccani, Teologinen komissio 2007, Katekismus ja 6 muuta

Limbus eli helvetin reuna ei ole Danten keksintö. Tuomas Akvinolaisen opissa limbuksia oli kaksi, ja ne saattoivat olla samassa paikassa. Isien limbus oli Vanhan liiton vanhurskaiden olinpaikka ennen Kristuksen ylösnousemusta, lasten limbus ennen kastetta kuolleiden lasten. Lapsilla ei kuitenkaan ollut autuaan elämän toivoa, joka isillä oli. Dante noudatti Tuomasta: hänen limbuksensa on Helvetin uloin ja ylin piiri. Sieltä voiton merkillä seppelöity mahtava vei Aadamin ja monia muita Vanhan liiton vanhurskaita, eikä ennen heitä ollut pelastettu ketään.

Dante sijoitti limbukseen lasten rinnalle hyveelliset aikuiset, jotka jäivät ilman kastetta tai elivät ennen kristinuskoa eivätkä palvelleet Jumalaa oikein. Vergilius on yksi heistä. He eivät kärsi kipua vaan elävät toivotta kaivaten. Treccanin Limbo-hakusanan kirjoittaja Fausto Montanari pitää tätä Danten radikaalina uutuutena. Hänen mukaansa Dante asettui tässä lähes kaikkia teologeja vastaan, ja kannan salli osaltaan se, ettei asiasta ollut lainkaan dogmia eli kirkon sitovaksi määrittelemää oppia. Treccanin Salvezza-hakusanan kirjoittajan Giovanni Fallanin mukaan Danten hypoteesi oli kuitenkin täysin ortodoksinen.

Catholic Encyclopedia kirjoitti 1910, että vuosisatojen pohdinnan tuloksena meidän tulee uskoa kastamattomien lasten nauttivan täydellisestä luonnollisesta onnesta. Kansainvälinen teologinen komissio huomautti 2007, ettei Katolisen kirkon katekismus (1992) mainitse limbusta lainkaan. Komission mukaan limbuksen teoria ei koskaan tullut kirkon dogmaattisiin määritelmiin, ja se on yhä mahdollinen teologinen hypoteesi. Kirkko voi katekismuksen mukaan vain uskoa kastamatta kuolleet lapset Jumalan laupeuden haltuun, kuten se tekee heidän hautajaisissaan, ja heille on lupa toivoa pelastuksen tietä. Ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta latinalaisessa kirkossa ei ollut kastamattomille lapsille hautajaisriittiä, vaan heidät haudattiin vihkimättömään maahan.

Danten Paratiisissa kotka näyttää autuaiden joukossa kaksi pakanaa, keisari Trajanuksen ja troijalaisen Ripheuksen. Kotka kuitenkin sanoo, etteivät he lähteneet ruumiistaan pakanoina vaan kristittyinä. Kirkko opetti Firenzen kirkolliskokouksen bullassa Cantate Domino, ettei kukaan katolisen kirkon ulkopuolelle jäävä, ei pakana eikä juutalainen, pääse osalliseksi iankaikkisesta elämästä, ellei hän liity kirkkoon ennen elämänsä loppua. Vatikaanin II kirkolliskokous opetti 1964, että pelastuksen voivat saavuttaa myös ne, jotka omatta syyttään eivät tunne Kristuksen evankeliumia mutta etsivät vilpittömästi Jumalaa. He pyrkivät armon liikuttamina tekemään hänen tahtonsa sellaisena kuin omatunto sen heille ilmaisee.

Lähteet eroavat: Paavi Franciscus kutsuu kirjeessään 2021 Trajanusta pakanaksi, joka on silti sijoitettu taivaaseen; Paratiisin kotkan mukaan Trajanus ja Ripheus eivät lähteneet ruumiistaan pakanoina vaan kristittyinä.

Paavit ja Dante

1300–2021

Lähteet: Treccani, Dante, Altissimi cantus ja 4 muuta

Danten Helvetissä paavit ovat simoniaakkien eli kirkon virkoja kaupanneiden kuopassa upotettuina kallion reikiin niin, että vain jalat ovat ulkona, ja jalkapohjat palavat. Paavi Nikolaus III luulee Dantea Bonifatius VIII:ksi, joka eli vielä matkan vuonna 1300. Hän ennustaa, että Bonifatiuksen jälkeen tulee lännestä vielä rumempien tekojen mies, paimen vailla lakia, Klemens V. Silti Dante sanoo, että vain kunnioitus ylimpiä avaimia kohtaan, joita Nikolaus kantoi eläessään, estää häntä käyttämästä vielä ankarampia sanoja. Treccanin mukaan Bonifatius ei ollut Dantelle laiton vaan arvoton paavi, yhä Kristuksen sijainen, ja juuri siksi Dantea suututti, kun Ranskan kuninkaan lähettiläs järjesti Bonifatiuksen nöyryyttämisen Anagnissa 1303.

Kirkon tuomio osui Danten toiseen kirjaan, latinankieliseen Monarchiaan. Se puolusti keisarikunnan oikeuksia kirkon vaatimuksia vastaan: keisari saa valtansa suoraan Jumalalta eikä paavin käsistä. Kirja tuli kuuluisaksi, kun Ludvig Baijerilainen kannattajineen käytti sitä kiistassaan paavin kanssa. Vuonna 1329 paavin legaatti eli lähettiläs, kardinaali Bertrando del Poggetto, tuomitsi kirjan ja poltatti sen Bolognassa. Boccaccion mukaan hän olisi polttanut myös Danten luut, ellei kaksi miestä olisi estänyt. Monarchia pysyi kirkon kieltolistalla eli kiellettyjen kirjojen luettelossa vuoteen 1881.

Myöhemmät paavit ovat ottaneet Danten omakseen. Paavi Benedictus XV myönsi kiertokirjeessään 1921, että Dante moitti aikansa paaveja kauhean katkerasti. Moitteet kohdistuivat hänen mukaansa kuitenkin poliittisiin vastustajiin, jotka Danten mielestä kuuluivat hänet maanpakoon ajaneiden puolelle. Paavali VI totesi 1965, että Danten ääni nousi piiskaavana ja ankarana useampaa kuin yhtä paavia vastaan, eikä hän halunnut salata sitä. Paavi Franciscus kutsui 2021 Danten tehtävää profeetalliseksi. Siihen kuului paljastaa ja arvostella niitä uskovia, paaveja tai tavallisia, jotka pettävät Kristuksen ja tekevät kirkosta välineen omien etujensa ajamiseen.

Jo 1300-luvulla Commediasta yritettiin löytää harhaoppia. Pidemmälle meni maanpakolainen Gabriele Rossetti, jonka mukaan Dante kirjoitti Commedian salakielellä päästäkseen pakoon paavien vihaa. Ranskassa Aroux vei Rossettin teesin 1853 äärimmilleen ja käänsi sen merkityksen. Hänen paavi Pius IX:lle omistamansa kirjan nimi oli Dante harhaoppinen, vallankumouksellinen ja sosialisti.

Kerran melkein unohdettu

Kirjat 1600–2019

Lähteet: Treccani ja Papi

Onko Dante unohtumassa? Vastausta voi etsiä luvuista, ja ensimmäiset tulevat kirjoista. Googlen digitoimista kirjoista voi laskea, kuinka suuri osa kaikista sanoista on kunakin vuosikymmenenä ollut Dante. Käyrä ei ole tasainen. Sekä italiaksi että englanniksi nimi on harvinaisimmillaan 1600-luvun puolivälistä 1700-luvun alkuun: italiaksi 1650-luvun arvo on 2, kun huippu on 100.

Lähteet tuntevat saman notkon. Kuvataiteessa Danten maine uinui enimmäkseen 1600- ja 1700-luvulla, eikä aiempien vuosisatojen perintöön lisätty mitään merkittävää. Ranskassa 1600-lukua hallitsivat klassismi ja jesuiittojen oppineisuus, ja Dante kiinnosti vain yksittäisiä omapäisiä lukijoita. Italiassa 1600-luku oli Carlo Dionisottin sanoin välivaihe, jonka jälkeen 1700-luvun alun toimittajat elvyttivät Danten kultin.

Nousu alkoi 1800-luvulla romantiikan mukana, samaan aikaan kun maalarit palasivat Danteen. Paget Toynbee laski englantilaisesta kirjallisuudesta noin 250 esimerkkiä Danten vaikutuksesta 1300-luvulta 1700-luvun loppuun mutta pelkästään 1800-luvun ensimmäiseltä 40 vuodelta noin 300. Italiassa Dantesta tuli 1800-luvulla kaikkia italialaisia yhdistävä symboli, kun maa oli vielä jakautunut. Hänen syntymänsä 600-vuotisjuhlaksi 1865 koko Italia halusi hänelle muistomerkin Firenzen Santa Crocen aukiolle. Englanniksi Dante mainitaan kirjoissa useimmin 1890-luvulla. Italiaksi huippuja on kaksi: 1900-luvun ensimmäinen vuosikymmen ja 1920-luku, jonka alussa vietettiin hänen kuolemansa 600-vuotisjuhlaa.

Sen jälkeen kielet eroavat. Englanniksi maininnat puolittuivat 1900-luvun alkupuolella mutta nousivat taas, ja 2010-luvulla arvo on 74. Italiaksi käyrä on laskenut 1960-luvun jälkeen, ja 2010-luvulla arvo on vain 14. Yhtä jyrkkä pudotus näkyy fraasissa Divina Commedia. Italian aineistossa on kuitenkin 2010-luvulta kolme neljännestä enemmän kirjoja kuin 2000-luvulta, joten pudotus kertonee ainakin osin aineiston muutoksesta eikä lukijoista.

Juhlavuosi ja sen jälkeen

Wikipedia 2016–2025

Lähteet: Italian kulttuuriministeriö ja Euroopan keskuspankki

Kirjojen käyrä päättyy vuoteen 2019. Tuoreempaa tietoa antavat Wikipedian lukukerrat, joita Wikimedia julkaisee kuukausittain heinäkuusta 2015 alkaen. Englanninkielisen Wikipedian Dante-artikkelia luettiin 2025 noin 900 000 kertaa ja Jumalaisen näytelmän artikkelia noin 860 000 kertaa. Koko Wikipedian lukukerrat ovat kuitenkin laskeneet, italiankielisessä Wikipediassa viidenneksen vuodesta 2016. Siksi kaavio näyttää Dante-artikkelin osuuden kaikista lukukerroista, ja vuoden 2016 osuus on 100.

Englanniksi ja suomeksi osuus on pysynyt lähes ennallaan: vuonna 2025 se oli kummassakin 87. Italiaksi käyrä on toisenlainen. Tammikuussa 2020 Italian hallitus perusti Danten päivän, Dantedìn, vietettäväksi joka vuosi 25. maaliskuuta. Seuraavana vuonna tuli kuluneeksi 700 vuotta Danten kuolemasta. Italiankielisen Dante-artikkelin osuus nousi 2020 lukuun 118 ja juhlavuonna 2021 lukuun 174, mutta laski sen jälkeen ja oli 2025 enää 61. Syy ei näy datasta.

Italialle Dante on enemmän kuin runoilija. Italian eurokolikoiden kuvat valittiin maan kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksista, jokaiseen arvoon eri kuva. Kahden euron kolikossa on Rafaelin piirtämä Danten muotokuva Vatikaanin palatsista, yhden euron kolikossa Leonardon piirros ihmisruumiin mittasuhteista. Dantedìn esittänyt kulttuuriministeri Dario Franceschini sanoi, että Dante on maan yhtenäisyys, italian kieli ja itse ajatus Italiasta. Ministeriön tiedotteen mukaan 25. maaliskuuta on päivä, jonka tutkijat tunnustavat Danten tuonpuoleisen matkan aluksi. Pitääkö se paikkansa?

Leinon Dante elää

Suomi 1912–2026

Lähteet: Treccani ja Leino

Leinon suomennoksen Helvetti ilmestyi 1912, Kiirastuli 1913 ja Paratiisi 1914. Kansalliskirjaston luettelosta näkee, että suomennosta on painettu uudelleen läpi vuosisadan: 1917, 1921 ja 1924, sitten 1966–1967, 1980, 1990, 1997, 2000 ja viimeksi 2025. E-kirjana se on ilmestynyt vuodesta 2004 ja äänikirjana 2026. Elina Vaaran uudempi suomennos, jonka pohjana Leinon työ oli, on luettelossa painettuna kolmena vuonna: 1963, 1999 ja 2013.

Suomenkielisessä Wikipediassa Jumalaisen näytelmän artikkelia luetaan noin 30 000 kertaa vuodessa ja Dante-artikkelia noin 13 000 kertaa. Varsinaista Dante-tutkimusta Suomessa oli silti vähän vielä 1970, kun Treccanin Suomi-hakusana ilmestyi. Werner Söderhjelmin pieni suomenkielinen Dante-elämäkerta vuodelta 1916 oli silloin yhä ainoa.

Luvut eivät mittaa lukijoita, mutta niissä ei näy unohdusta. Englanninkielisissä kirjoissa Dante mainitaan 2010-luvulla useammin kuin millään vuosikymmenellä 1900-luvun alun jälkeen, ja Wikipediassa hänen osuutensa on englanniksi ja suomeksi pysynyt lähes ennallaan. Laskua näkyy Italiassa juhlavuoden jälkeen. Suomeksi taas 1912 ilmestynyt käännös sai uuden painoksen 2025.

Kuka saa Danten luut?

Ravenna ja Firenze 1321–1519

Lähteet: Treccani, Papi, Opera di Santa Croce ja 3 muuta

Dante kuoli Ravennassa 56-vuotiaana 13. ja 14. syyskuuta 1321 välisenä yönä. Kaupungin herra Guido Novello da Polenta järjesti hänelle juhlalliset hautajaiset. Ruumis puettiin pitkään punaiseen asuun, ja päähän pantiin laakeriseppele, kuten runoilijoille oli tapana. Kaupungin arvokkaimmat miehet kantoivat hänet olkapäillään fransiskaanien kirkolle. Hänet haudattiin kiviarkkuun kirkon ulkopuolelle, pieneen kappeliin luostarin muuria vasten. Guido aikoi rakentaa hänelle hautamuistomerkin, mutta joutui jo seuraavana vuonna maanpakoon.

Luut olivat pian vaarassa: Boccaccion mukaan paavin legaatti aikoi polttaa ne 1320-luvun lopulla. Sen jälkeen niitä halusi Firenze, kaupunki, joka oli tuominnut Danten poltettavaksi. Giovanni Boccaccio kehotti Dante-elämäkerrassaan 1350-luvulla Firenzeä pyytämään kuollutta Dantea takaisin ja osoittamaan edes sen verran inhimillisyyttä. Hän lisäsi olevansa varma, ettei Dantea luovutettaisi: Ravennassa tämä makasi paremmassa seurassa kuin Firenze voisi hänelle antaa. Firenze pyysi luita myöhemmin useaan otteeseen, joka kerta turhaan.

Lähimmäs se pääsi 1519. Ravenna oli palannut paavin hallintaan, ja paavi Leo X oli itse firenzeläinen. Firenzen akatemian anomuksen paaville allekirjoitti myös Michelangelo, ja hän tarjoutui tekemään ilmaiseksi jumalalliselle runoilijalle arvoisen haudan kunniapaikalle Firenzeen. Paavi suostui, ja lähetystö tuli hakemaan luita. Kun arkku avattiin, se oli tyhjä.

Fransiskaanit olivat ehtineet ensin. Kerrotaan, että he kaivoivat luostarista pienen käytävän, porasivat reiän haudan seinään ja veivät luut luostariin. Siro Chimenz, joka kirjoitti Treccanin henkilösanakirjan Dante-artikkelin, pitää veljien tekemää anastusta varmana. Selittämättä jää hänen mukaansa, miksi lähettiläät eivät huomanneet arkun reikää tai miksi asiaa ei tutkittu. Hauta oli nyt kolme ja puoli vuosisataa kenotafi eli tyhjä muistomerkki. Kun kappeli muutettiin 1780 nykyiseksi pieneksi temppeliksi, jota ravennalaiset kutsuvat sokeriastiaksi, hauta todettiin tyhjäksi. Virallinen kertomus kuitenkin salasi sen yleisöltä.

Lähteet eroavat: Luigi Papin mukaan lähetystö löysi 1519 arkusta muutaman laakerinlehden ja kolme sormiluuta; Chimenzin mukaan hauta oli tyhjä. Haudan muutostöissä 1780-luvulla hauta oli Papin, Chimenzin ja Italia.it:n mukaan tyhjä; Ravennan kaupungin matkailusivun mukaan luut löydettiin ja pantiin uurnaansa, jossa ne eivät viipyneet kauan.

Laatikko muurissa

Ravenna 1677–1945

Lähteet: Papi, Ravennan kaupunki, Treccani ja 2 muuta

Luostarissa veli Antonio Santi tarkasti luut alustavasti ja pani ne 1677 kuusipuiseen laatikkoon. Laatikkoon kaiverrettiin latinaksi, että nämä ovat Danten luut ja että hän pani ne tähän. Kun Napoleon määräsi 1810 luostarien omaisuuden takavarikoitavaksi, veljet kätkivät laatikon vielä kerran ennen lähtöään. Ajan mittaan näytti siltä, ettei kukaan enää tiennyt, missä runoilijan jäännökset olivat.

Vuonna 1865 Ravenna korjasi hautaa Danten syntymän 600-vuotisjuhlaksi, ja muurari löysi sattumalta haudan vieressä olevan Braccioforten muurista puulaatikon. Nuori opiskelija pelasti sen tuholta. Kun haudan arkku avattiin virallisesti, siitä löytyi vain kolme pientä sormiluuta, ja ne kuuluivat laatikon luurankoon. Arkun takaseinän yläosassa oli reikä, josta luut, pääkallo mukaan lukien, oli voitu ottaa ulos. Luut koottiin ja pantiin muutamaksi kuukaudeksi näytteille kristalliuurnaan, ennen kuin ne haudattiin takaisin.

Luut tutkittiin 1865 ja uudelleen 1921. Ensimmäiset tutkijat totesivat, että kaikki luut kuuluivat samalle miehelle, että luuston kypsyys sopi 56 vuoden ikään ja ettei luita ollut koskaan haudattu maahan. He tutkivat kalloa myös frenologian keinoin, vaikka opin perusteista kiisteltiin jo silloin. Tulos oli paradoksaalinen: hyväntahtoisuuden, kunnioituksen ja maineenhalun alueet olivat hyvin kehittyneet mutta runollisen innoituksen alue heikosti. Kuolinsyytä tutkimukset eivät selvittäneet. Yleinen käsitys on malaria Venetsian-matkalta. Luiden tutkimushistorian kirjoittaneen Luigi Papin mukaan se kuitenkin nojaa luultavasti vain siihen, että Dante kuoli muutama päivä pitkän maamatkan jälkeen Venetsian laguunin soiden halki.

Toisen maailmansodan pommitusten varalta luut haudattiin pihaan haudan ja kirkon väliin. Muratin peittämän kummun kivessä lukee, että Danten luut lepäsivät sen alla turvassa 23. maaliskuuta 1944 – 19. joulukuuta 1945. Kaupungin mukaan ne eivät todellisuudessa olleet koskaan vaarassa. Vuonna 2021 italialainen uutistoimisto ANSA kertoi kuitenkin väitteestä, jonka mukaan natsit yrittivät varastaa ne.

Nykyään haudan keskellä palaa lamppu Toscanan öljyllä, jonka Firenzen kaupunki tuo joka vuosi syyskuun toisena sunnuntaina. Haudan edessä luetaan ääneen joka päivä yksi Jumalaisen näytelmän laulu, ja kuka tahansa saa kokeilla lukemista. Firenze ei saanut luita, mutta öljyn se tuo.

Lähteet eroavat: Löytöpäivä vaihtelee: Papin mukaan 23. kesäkuuta 1865, Ravennan kaupungin matkailusivun mukaan 25. toukokuuta 1865 (saman sivun toisessa kohdassa 1861) ja Treccanin Ikonografia-hakusanan mukaan 27. toukokuuta 1865.

Komedia, ei vielä jumalainen

1472–1595

Lähteet: Treccani, Toynbee, Latham ja 4 muuta

Dante kutsui runoaan itse komediaksi. Helvetissä hän vannoo lukijalle tämän komediansa säkeiden kautta, ja Malebolgen silloilla hän puhuu asioista, joita hänen komediansa ei halua laulaa. Nimen selitys on kirjeessä Cangrande della Scalalle: komedia alkaa vastoinkäymisillä ja päättyy onnellisesti, kuten runo alkaa Helvetistä ja päättyy Paratiisiin. Tyyli on nöyrä, koska runo on kirjoitettu kansan kielellä, jota naisetkin puhuvat. Kirjeen aitoudesta on kuitenkin kiistelty, ja Siro Chimenzin mukaan se on Danten kirjeistä kiistellyin.

”Jumalainen” ei ole Danten oma. Se esiintyy runon nimessä joissakin vanhimmista käsikirjoituksista ja Boccaccion elämäkerrassa, jossa Danten poika etsii lauluja, jotka puuttuivat jumalaiselta Comedialta. Firenzessä runoa kutsuttiin vielä runoilijansa nimellä. Kun kaupunki 1373 hyväksyi julkiset luennot kirjasta, jota kansankielellä kutsuttiin nimellä el Dante, ensimmäiseksi lukijaksi valittiin Boccaccio.

Ensimmäinen painos ilmestyi Folignossa 1472, ja sen nimi oli pelkkä La Comedia di Dante Alighieri. Firenzessä runoa ei ollut vielä painettu, kun Cristoforo Landinon selityksin varustettu painos ilmestyi siellä 1481.

Painetun runon nimeen sana divina tuli ensimmäisen kerran 1555 Venetsiassa Giolitolta ilmestyneessä painoksessa, jonka toimitti Lodovico Dolce. Aiemmissa venetsialaisissa painoksissa jumalaiseksi oli kutsuttu runoilijaa, mutta nyt sana kehystettiin nimiölehdellä teoksen nimen eteen. Giolito ei kuitenkin painanut painosta uudelleen. Nimi vakiintui vasta, kun Accademia della Crusca otti sen painokseensa 1595 ja 1700-luvun alun toimittajat pitivät Cruscan painosta perustana.

Unen laulut ja helvetin mitat

Ravenna 1322, Firenze 1588

Lähteet: Trattatello in laude di Dante, Galilei, Treccani ja Dante

Boccaccio kertoo, että Dante lähetti valmiit laulut, suunnilleen kuusi tai kahdeksan kerrallaan, ensin Cangrande della Scalalle, ja vasta sitten niistä tehtiin jäljennöksiä muille. Kun hän kuoli, runon viimeiset 13 laulua, Paratiisin loppu, puuttuivat. Niitä ei löytynyt hänen papereistaan, vaikka pojat ja oppilaat etsivät kuukausia. Pojat Iacopo ja Pietro, kumpikin riimirunoilija, ryhtyivät ystävien yllytyksestä täydentämään isänsä työtä itse.

Silloin Iacopo näki unen. Boccaccio kertoo sen Danten pitkäaikaisen oppilaan, ravennalaisen Piero Giardinon nimissä. Kahdeksan kuukauden kuluttua isän kuolemasta Dante tuli unessa Iacopon luo valkoisissa vaatteissa, kasvot loistaen. Kun Iacopo kysyi, elikö hän, Dante vastasi elävänsä, mutta todellista elämää, ei meidän elämäämme. Hän sanoi myös saaneensa teoksensa valmiiksi. Sitten hän vei Iacopon kädestä makuuhuoneeseensa, kosketti seinää ja sanoi: ”Tässä on se, mitä olette niin kauan etsineet.” Yöllä Iacopo ja Giardino löysivät seinään kiinnitetyn maton takaa pienen ikkunan, jota kumpikaan ei ollut nähnyt. Sen sisällä oli kosteuden homehduttamia papereita, ja niissä olivat puuttuvat laulut. Tarina on väitteiden joukossa.

Runon Helvettiä myös mitattiin tosissaan. Firenzen akatemian virallinen kanta nojasi Antonio Manettin malliin. Siinä Helvetti on kartio, jonka kärki on maan keskipisteessä ja suu Jerusalemin alla, ja se on yhtä syvä kuin maan säde. Kun luccalainen kirjailija Alessandro Vellutello oli kumonnut mallin ankarasti, akatemia antoi sen puolustamisen nuorelle Galileo Galileille. Hän piti vuodenvaihteessa 1587–1588 kaksi luentoa Danten Helvetin muodosta, paikasta ja koosta.

Galilei laski mitat Danten säkeistä. Dante vertaa jättiläisen kasvoja Pietarinkirkon pronssiseen käpyyn, jonka Galilei sanoo 5 1/2 kyynärän (braccia) kokoiseksi. Koska ihminen on kahdeksan päänsä pituinen, jättiläinen on 44 kyynärää. Samalla tavalla Galilei päätyi Danten tavallisesta pituudesta, kolmesta kyynärästä, Luciferin pituuteen, noin 2 000 kyynärään. Vellutellon Helvetti oli hänen mukaansa alle tuhannesosa Manettin Helvetistä, ja sen yläosat jäisivät ilman tukea ja sortuisivat. Manetti oli hänen sanoillaan tavoittanut ihmeellisesti runoilijan mielen.

Lähteet eroavat: Treccanin Galilei-hakusanan mukaan luennot pidettiin vuoden 1587 lopun ja seuraavan vuoden alun välillä; Accademia Fiorentina -hakusanan mukaan 1587.

Väitteet ja lähteet

Koko osa

Lähteet: Treccani, Trattatello in laude di Dante, Dante ja Italian kulttuuriministeriö

Danten ympärille on kertynyt tarinoita, jotka kulkevat kirjasta toiseen. Taulussa ovat tämän osan väitteet arvioineen, ja viimeiset seitsemän ovat tässä askeleessa. Osa on totta, osa tarua, ja osa jää avoimeksi, koska lähteet eivät riitä ratkaisuun.

Boccaccio kertoo unessa löytyneistä lauluista Danten oppilaan Piero Giardinon nimissä, eikä tarinalle ole muuta lähdettä. Dolce antoi runolle nimen jumalainen vain osittain: sana oli vanhempi, mutta nimiölehdelle sen pani luultavasti hän.

Ravennassa eli nunna, jota kutsuttiin Danten tyttäreksi suor Beatriceksi. Boccaccio sai 1350 tehtäväkseen viedä hänelle kymmenen kultafloriinia kunnianosoitukseksi ja symboliseksi hyvitykseksi isän takavarikoidusta omaisuudesta. Dante kuului lääkärien ja apteekkarien kiltaan, koska vain killan jäsen pääsi Firenzen virkoihin, mutta ammattia hän ei harjoittanut. Palazzo Vecchion naamiota ei ole otettu hänen kasvoiltaan.

Kaksi väitettä koskee runoa itseään. Kaikki kolme osaa todella päättyvät tähtiin. Italian Danten päivän perusteena on matkan alku 25. maaliskuuta, mutta tutkijat eivät ole yhtä mieltä edes matkan vuodesta.

Neljä asiaa matkalta

Koko runo

Luenta. Tulkinta, ei lähde: Clauden luenta sivulla jo nähdyn pohjalta.

Lähteet: Leino, Candor lucis aeternae, Ravennan kaupunki ja Dante

Ensimmäinen on se, ettei teko katoa. Helvetissä rangaistus ei ole mielivaltainen, vaan se on teko itse näkyväksi käännettynä. Bertran de Born kantaa katkaistua päätään kuin lyhtyä, koska erotti isän ja pojan, ja sanoo sen itse: ”Niin kärsin samaa, minkä muille tein ma.” Luen tämän runon kestävimmäksi opiksi lukijalle, joka ei usko helvettiin, sillä kirkkokin puhuu nyt helvetistä pikemmin tilana kuin paikkana. Contrapasso ei tarvitse tuonpuoleista. Se sanoo, että ihmisestä tulee se, mitä hän tekee, ja että seuraus on teon muotoinen.

Toinen on tappio, josta tulee teos. Dante menetti kaupunkinsa ja kotinsa, ja Cacciaguidan ennustuksessa maanpaon katkeruus ja tehtävä tulevat samasta suusta: kalleimmat on jätettävä, ja kaikki nähty on tuotava julki. Runo ei väitä menetystä tarpeelliseksi eikä lohduta sillä. Se tekee menetyksestä näköalan: mies, joka on oma puolueensa, voi katsoa kaikkia. Ravennan haudan lamppu on saman tarinan loppu: kaupunki, joka karkotti miehen, tuo nyt öljyn hänen haudalleen, ja haudalla luetaan joka päivä teosta, joka syntyi maanpaossa.

Kolmas on rohkeus nimetä. Dante ei kirjoittanut vertauskuvia vallan väärinkäytöstä, vaan hän varasi Bonifatiukselle paikan Helvetistä, kun tämä vielä eli, ja Pietari vihastuu taivaassa miehelle, joka on anastanut hänen istuimensa. Silti Dante sanoo, että vain kunnioitus ylimpiä avaimia kohtaan estää häntä käyttämästä vielä ankarampia sanoja. Arvostelu kestää, kun se osuu tekoihin ja tekijöihin eikä hylkää sitä, minkä nimissä he toimivat, ja siksi paavitkin ovat voineet ottaa hänet omakseen.

Neljäs on se, ettei kukaan kulje yksin. Synkässä metsässä Dante ei pääse eteenpäin omin voimin, ja apu tulee ketjuna: taivaan Neitsyt säälii, Lucia välittää, Beatrice laskeutuu Limbukseen ja Vergilius lähtee. Opas vaihtuu matkalla, ja viimeisen näyn edessä Bernhard rukoilee hänen puolestaan. Runon viimeinen säe kertoo rakkaudesta, joka ohjaa aurinkoa ja tähtiä. Luen sen myös pienemmässä mittakaavassa: matkan teki mahdolliseksi joku, joka lähti toisen avuksi.